Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Mainontaa ja tunnustusta!

Uusi vuosi on alkanut ihan kivasti ja paljon on odotettavissa uusia puuhia ja tuunauksia.
Selailin taas eräänä päivänä noita ihania vanhoja Suomen kuvalehtiä ja Kotiliesiä.
Tykkään hirrrveesti noista mainoksista, kun niissä on se menneen ajan henki
ihan käsin koskeltavissa. Hauskoja juttuja ja mainoslauseita.
Otin sakset käteeni ja leikkelin niistä kokoelman kehyksiin keittiöön, kahvipöydän lähelle.
Voin jo kuvitella miten paljon mukavia juttuja ja muistoja ne tuo, varsinkin vanhemmille vieraille.






Kiitos Koso-täti, blogista: Pagisen mitä pagisen

Sain ihanalta Koso-tädiltä taas tunnustuksen, jossa täytyy myös kertoa 8 asiaa itsestään.
Aikaisemmassa avauduinkin jo ihan riittävästi, joten listaan jotain asioita lyhyesti:

  1. Olen tempperamenttinen tunnelmoija ja äkkipikainen suorittaja.
  2. Tykkään kahvista ja salmiakista yhdessä.
  3. Ärsyttää, kun joku painaa suojatien toisella puolella sitä valonappia, vaikka just minä painoin ja se toinen jalankulkija näki sen.
  4. Pidän vanhoista tavaroista.
  5. Olen siivoushullu, mutta en omasta mielestäni
  6. Vihaan yli kaiken ikkunoiden pesua.
  7. Rakastan lähimmäisiä, mutta en niinkään itseäni.
  8. Olen iltavirkku ja aamuntorkku, mutta en nuku puolille päivin.
Tämä pitäisi lähettää kahdeksaan blogiin, joten laitan sen seuraaville, jos ottavat vastaan:

- Romulyyli
- Paula Kristiina
- Vanha Pastorila
- Tää ois tän koti
- Kiki`s home
- Rynttyliisan kotkotukset
- Paikka maailmassa
- Elsa-maarit

Parhain terveisin, anne

11 kommenttia:

  1. Minäkin tykkään lueskella vanhoja mainoksia. Yhdessä paikassa oli pieni vessa tapetoitu vanhoilla sanomalehden sivuilla ja siellä tuli aina lueskeltua vähän aikaa. Parhaat mainoslauseet muuttuivat lentäviksi lauseiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen joskus nähnyt sellaisen vessan, jossa mainoksia seinillä. Se taisi olla vaan ulkomaisista lehdistä. Aika kiva idea! Sormustin ja sorkkarauta kirjassa oli samantapaista idea...

      Poista
  2. Pitääpä kavuta ullakolle, sielläon vanhoja Pellervo lehtiä ,tuo tekemäsi taulu on nimittäin älyttömän kommee. Tykkään.

    Ikkunan pesun voi aina siirtää puolisolle, naisellisia apukeinoja käyttäen:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen yrittänyt siirtää ikkunoiden pesua puolisolle monellakin tavalla, mutta ei ole onnistunut ikinä! Äiti pesisi, mutta en voi suostua (olisi kauheeta hyväksi käyttöä). Kaivelehan lehtesi ja käy hommiin! :)

      Poista
  3. Minähän otan tämän hirmu mielelläni vastaan ja kiitos ihan hirveesti! Ja taasen aivan mahtava tuunaus :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno taulu! Just kans mietin, et misähän mun vanhat lehdet on...
    Käyhän kurkkaamasa, blogissani on sulle jotaki.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh, minkä pistit! Täytyy vielä tuumailla otanko...

      Poista
  5. Ihana taulu!Mä olen päällystänyt yhden vanhan matkalaukun vanhoilla mainoksilla,ihan kiva sekin:)
    Kiitos tunnustuksesta,otan sen mielelläni vastaan:)
    Kivaa alkanutta viikkoa sulle<3

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista ja luen ne kaikki!