Kyseessä on munanvatkain, joka on valmistettu USA:ssa.
Valmistaja A&J ja kaiverrus 1923. Olisiko joku vuosiluku?
Vanha se on kuitenkin.
Päässä puinen nuppi ja sivussa kampi. Kun kampea pyörittää,
vispilä pyörii. Hauska vehje.
Olen jo jonkin aikaa etsiskellyt kaappia, jonne voisin laittaa esille noita erilaisia keittiötarvikkeita menneiltä vuosilta.
Haluaisin sellaisen vanhan astia-/lautashyllyn, mutta sopivaa ei ole löytynyt. Muutama on sattunut vastaan, mutta ei niihin näyttänyt mahtuvan paljon mitään ja hintaakin on ollut liikaa.
Ostinpa muutamalla kympillä lastulevyä, jota minun ei ollut tarkoitus enää koskaan hankkia. Sattui vaan kohdalle halpa ja sopiva yksilö, joka oli tarkoitettu DVD -kaapiksi.
Taustalevyyn kiinnitin pilkullista lahjapaperia, jonka voi vaihtaa halutessaan.
Nyt keittiössä, tason päässä ja tavarat kivasti näkyvillä.
Joskus, kun rikastun, ostan hienon astiakaapin.
Sain tunnustuksen Eskurin emännältä, blogista ESKURI.
Tunnustuksen tarkoituksena on saada huomiota suhteellisen uusille blogeille, joiden lukijamäärä on alle 200.
Minulla on aika reilusti alle, mutta sitäkin parempi joukko,
vai mitä?
Tunnustusta tulisi jatkaa viidelle ihanalle blogille samaan tapaan.
En osaa nimetä, kun niitä on niin monia, mutta annan täyden kannustuksen, ihailuni ja huomioni kaikille niille hienoille blogeille, joilla on alle 50 lukijaa!
Lämpimät kiitokset Eskurin emännälle tästä tunnustuksesta
Terveisin, anne
Ihana härpäke,mä kutsun omia vastaavia tavaroitani hilavitkuttimiksi:D
VastaaPoistaTosi hyvä idea tuo kaappi,noita näkee aika usein myynnissä,saatanpa itsekin seuraavalla kerralla nähdessäni ostaa,tollanen mahdollisuus ei ole tullut mieleenikään:)
Mukavien ihmisten lisäks just yks blogien paras puoli minusta tämä,siis muilta saadut kivat ideat:)
Hilavitkutin on myös hyvä :D. Niin, just, sen takia minäkin aloitin tämän blogihomman, kun on ideoita ja mielestäni ne on tarkoitettu jaettavaksi. Kiitti Kirsi!
PoistaKauniisti näkyy tavarat tuossa avohyllyssä!
VastaaPoistaMinulla on myös tuollainen vatkain mökillä, hyvä vehje siellä, kun ei ole sähköä....
Kiitos! Ihan hyvä väliaikainen ratkaisu, tuo kaappi. Lastulevy on vaan semmonen materiaali, että lohkeilee reunoista eikä oikein kestä tuota tuunaustakaan. Se on vielä ongelmajätettä, kun sitä ei enää käytä :(-
PoistaIhan hieno kaapppi ja tuo härpäke. Jollain tutulla oli
VastaaPoistasamantapainen härpäke ja kehui että sillä on kiva vatkata.
Minulla on myynnissä vanha astiakaappi, mutta se on Pirkanmaalla.
Kiitos vinkistä! Kävin katsomassa astiakaappiasi, joka on myynnissä. Hieno se on, mutta liian umpinainen eikä mahtuisi meille. Seinäkaappi lasiovilla tai ilman olisi paras. Vispilää on hauska veivata :).
PoistaHauska härpäke. Mummullani oli tuollanen ja sitä kutsuttiin vaan vispiläksi.
VastaaPoistaHyvähän tuosta hyllystä tuli.
Mitäpä jos opettelisit itse tekemään ,ensin hyllyjä ja sitten kaappeja, miullakin ois tarvetta muutamalle kauniille hyllylle:))
Oikein mukavaa päivää siulle ystäväni Anne.
Kiitos, vispilähän se on, mutta mulla tulee aina mieleen kaikenlaista :). Saisihan sitä jonkinlaisen kaapin hyvillä neuvoilla ja ohjeilla tehtyä, mutta enkä jätän sen ammattilaisille :)) Mukavaa pakkaspäivää, täälläkin paljon pakkasta!
PoistaIhana härpäke ja mikä ihana kaappituunaus :) Todella iso muutos ja pienellä kustannuksella; täydellistä :) Ja jos siihen joskus kyllästyy (mutta miten noin ihanaan voisi kyllästyä?) sinne voi sujauttaa toisen paperin.
VastaaPoistaThanks! Joo, sinne voi sujauttaa toisen paperin, jos runko kestää. Etsin joka paikasta semmosta beigeä paperia valkoisilla pilkuilla tai vanhahtavaa hyllypaperia, jossa vaikka sanomalehtiprinttiä tai jotain vastaavaa. Kaupoissa vaan pyörittelivät päätään, että kuka vielä nykyaikana haluaa hyllypaperia? Tiimarista on tuo vaaleansininen, jonka leikkasin, teippasin ja asensin. Kun oli valmis, huomasin painovirheen, ettei pallot ollut ns. järjestyksessä :D. Moukan tuuria!
PoistaLastulevy on tietysti lastulevy, mutta kiva kaapista tuli pienellä tuunauksella! Itteki tommosta härpäkettä koittanu katella, mutta ei oo vielä osunu kohdalle. Anoppilasa on tommonen misä on kaks noita vispilöitä ja se on kyl hauska vehje. :)
VastaaPoistaKiva kaappi! Mulla on sama lastulevylupaus... en osta. En. oon pirtin seinälle ettiny jo pitempään semmosta umpipuista ihanuutta jsota vois pitää ovet auki ja ja kaikkia semmosta <3
VastaaPoista♥ ihania aarteita!!
VastaaPoistaKiva kaappi ja kiva härpäke :)
VastaaPoistaAivan ihana blogi sulla! Niin kotosa, mielettömän kivoja ideoita täällä, inspiroiva, mukavia ja kivoja diy-juttuja jne :) että klikkaampa itteni lukijaksikki :)