Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste led. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste led. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kuulumisia!




Joulu alkaa jo pikku hiljaa lähestyä...
Ensimmäinen jouluun valmistautuminen oli ottaa esille kesällä kirpparilta ostettu räsymatto. Nelisen metriä punertavaa mattoa on nyt eteisessä. Maksoi 10 euroa. Pesin sen elokuussa laiturilla ja varsinaiset värit tulivat esille. Liikaa punaoranssia minulle, mutta joulumatoksi sitä ajattelinkin.
Kotoisa tunnelma. :)


Joulukortit olen saanut valmiiksi ja ne odottavat postitusta. 
Pieniä juttuja on puuhasteltu ja isompiakin. 
Ostin nimittäin entisöinnin opettajalta vanhan nojatuolin, jota aloitin verhoilemaan. Hirveä urakka, mutta lopputulos varmasti miellyttää, kun on itte tehny. Se valmistuu ehkä ensi vuoden puolella. 
Yksi tuolikin on vielä kesken, mutta ensi viikolla saan sen varmaankin valmiiksi?!

 Joulun odotusta ja tähtiä kehyksissä roikkumassa.

 ...lediä sisällä ja ulkona. Voi, kun tulisi jo lunta.



Lämpimin terveisin, anne



tiistai 19. maaliskuuta 2013

5 asiaa...?

Sain haasteen Riikalta blogista Elämää periferiassa ja Cheriltä blogista Autuas olo.
Haasteessa täytyy vastata seuraaviin kysymyksiin; 

Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin:
Niitä olisi kahvi, jogurtti/viili, maito, hammasharja, mieheni
Voisihan sitä elää ilman edellä mainittuja, mutta näitä tarvitsen normaalisti joka päivä.

Viisi kirjaa, joita suosittelen muille:
Apua, vaikeaa suositella, kun luen "kirja kirjoja" niin vähän.
Hmm? Sanotaanko, että Katja Rinkisen kirjat ja Paulo Coelhon kirjat.

Viisi materiaalista (joulu)lahjatoivetta:
Mopo, uusi auto, timanttisormus ja pakko laittaa vielä;
lahjakortteja joissa olisi mm. täydellinen kasvohoito, hampaiden valkaisu, hierontaa koko kropalle ja tietysti koira :)

Viisi paikkaa, johon haluaisit matkustaa:
En ole matkustellut oikeastaan koskaan, mutta seuraavissa haluaisin käydä;
Pariisi, New York, Lontoo, Australia, Venetsia

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:
Lyhyt, iloinen, äkkipikainen, siisti ja tunnollinen

Viisi lempiruokaani:
Lohikeitto, ravintolan härän pihvi mediumina, Äidin karjalanpaisti ja piirakat ja kukkakaalikeitto

Viisi elämän ohjetta, jotka haluaisin jakaa kaikkien kanssa:
-tartu hetkeen
-unelmoi paljon ja yritä toteuttaa niitä
-kohtele lähimmäisiä, niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan
-arvosta muita ihmisiä ja näytä se heille
-pidä kiinni lupauksista ja sopimuksista

Apua miten vaikeaa vastailla noihin kysymyksiin. Kokee, että on NIIN tylsä ihminen.
No, haasteeseen on kuitenkin vastattu eikä tätä pidä ottaa niin vakavasti.
Näyttää taas siltä, että haaste on jo kiertänyt kaikkialla eli jääköön tähän ja ottakoon ken haluaa.

Ostin halvalla kirjaimen. Ei löytynyt Aata ja ostin Veen.
Näyttäähän se vähän aalta, kun nurin päin kääntää. Raatojen puhdistuksen jälkeen laitoin ledit sisään.
Saa nähdä, onko sen paikka tuossa hyllyssä vai meneekö koko sisustus uusiksi :D.





Mukavaa päivää ja tervetuloa uusille lukijoille!



sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Haaveilua, maalailua ja tuunauksen tuunausta!

Ideoita ja haaveita niiden toteuttamiseen on paljon.
Suunnitelmissa on montakin juttua, mutta ne odotuttaa materiaaleja,
joita en yksin saa hankittua.
Eilen illalla, kotona ollessani, pyörittelin käsissäni puista rasiaa.
Olen ostanut sen kymmenisen vuotta sitten ja yrittänyt myydä sitä jo kirpparipöydässäni, koska en ole tykännyt siitä.
Niinpä vetäisin sen pintaa hiontapaperilla ja aloin maalaamaan ja koristelemaan.
Kansi on ollut hankala avata ja samalla teinkin siihen "kahvan" nahasta.
Nyt se erillainen eikä enää niin tylsä.






Aiemmin tuunaamani viinipullon laatikko piti sisällään pienen anopin kielen vai onko se nyt anopin hammas nimeltään? 
Kukka kaipasi kipeästi isompaa ruukkua ja multaa kasvaakseen.
Laatikko jäi siis tyhjäksi. Laitoin sinne sisälle led-valot ja leikkasin paperiverhon hukkapalasta aukkoon suojan. 
Meillä on taas yksi uusi valaisin olohuoneen nurkassa riippumassa.

Tässä oli ensimmäinen tuunaus.


Tässä uusin tuunattu versio.


Sain Kosotädiltä blogista; Pagisen mitä pagisen tunnustuksen.
Kaunis kiitos siitä!

Nyt minun on tarkoitus on jakaa se viidelle blogille:

Terveisin, anne


torstai 18. lokakuuta 2012

Alttoviulu ja sekalaisia

Päivät ovat todellakin olleet harmaita ja sateisia. Sisällä tulee oleskeltua ja katseltua nurkkia.
Olen aloittanut opettelemaan neulontaa, jota olen viimeksi ehkä tehnyt kouluaikoina. 
Saa nähdä mitä niistä tulee, mutta rentouttavaa se ainakin on.

Otin esille mieheni alttoviulun, joka on lojunut vähän näkymättömissä. Taas kun sitä uusin silmin katselee, huomaa miten kaunis soitin se on.
Mieheni on joskus nuorempana soitellut ihan orkesterissa ja saanut silloin tuon upean soittopelin. Se on Unkarissa käsin tehty, joskus 1900-luvun alkupuolella. 
Kielet ovat katkenneet, mutta eipä sillä enää soitellakaan.




Uudistin vähän sänkypeittoa, joka oli siis muhkea tuplapeitto. Kesällä siihen oli roiskunut maalitahroja, kun en tajunnut kaikkea suojata seinää maalatessani. Pussilakanalla saa taas raikastettua makuuhuonetta ja se on myös helpompi pestä, kuin koko peitto. Eikä maksanut paljon!


Parveke on syksyinen. 
Olen iloisena huomannut, kuinka aikaisin keväällä ostamani sitruunasypressi (muistaakseni) on viihtynyt meillä, vaikka en mikään viherpeukalo ole. Saa nähdä, onko talven jälkeen luonamme, toivottavasti!


Ikkunoita pestessäni laitoin helmikorennot ikkunoiden väliin. 
Ne antavat kivasti tunnelmaa ja valoa sisälle sekä ulos.




Näihin kuviin ja tunnelmiin,
torstaisin terveisin, 



maanantai 17. syyskuuta 2012

Hempeyttä ja rosoa

Viime päivät on tullut kamppailtua vatsakipujen kanssa 
eikä mitään ole oikein tullut tehtyä.
Tänään minusta tuli mainoksen uhri!
Viikonloppuna tuli ilmaisjakelulehtien mukana 
Prisman esite ja bongasin sieltä heti
Suloiset Led-helmikorennot. Olihan ne pakko käydä ostamassa.
 Niissä on jotain niin herkkää ja hempeää.
Piristystä päivääni tai paremminkin iltaani!







Myöskin ronski risuinen kranssi löysi paikkansa oven naulakosta. 
Ihana kaikessa yksinkertaisuudessaan!





Kivaa viikon alkua!




sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

VALOA IKKUNAN PÄÄLLÄ

Tuunailin eilen vanhaa ikkunaani, joka oli jo aiemmin esillä blogissani. Pienet led-lamput menivät rikki ja ajattelin samalla antaa sille uutta ilmettä. Maalasin pokat valkoiseksi ja vaihdoin taustakankaan uuteen valkeaan pellavaan. Valot sain ideoitua aiemmin hankkimistani led-valoista, jotka voi kiinnittää esim. hyllyn reunaan tms. Kiinnitin ne ikkunan päälle "tunnelmaa" antamaan.
Esittelin tekeleeni miehelleni ja hän tiedusteli heti mikä tämän ko. kokonaisuuden funktio on? Funktio, jaaha. Pitääkö sellainen aina olla? Kunhan tuli vaan taas tämmöinen juttu mieleeni...


vanha versio

uusi versio

Siinä se nyt on, ainakin jonkin aikaa :)



Hauskaa alkavaa viikkoa!
anne

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kakkuvuokavalaisin



Taas on sateinen ja kalsea päivä!
Nyt sain väkerrettyä sen, mistä olen pitemmän aikaa jo tuumaillut. Äiti antoi minulle alumiinisen kakkuvuoan, josta tuli sitten seinävalaisin. Tämän idean sain ystävältäni. Hän oli törmannyt tällaiseen jossain kahvilassa tms. Hommaan ei tarvita muuta, kun vasara, iso naula, kakkuvuoka ja ledit. Keittiön seinästä se sitten paikkansa löysi!
Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Sataa, sataa, ropisee...

Viime päivät ovat olleet harmaita ja sateisia. Onneksi minulla on ollut paljon tekemistä, mutta niistä sitten lisää myöhemmin, kun valmista tulee.

Pimeinä ja sateisina päivinä on mukavaa poltella kynttilöitä ja ledejä. Meillä on jonkinlaiset ledit aina käytössä, oli kesä tai talvi. Suunnitelmissa on "uusi led -valaisin". Katsotaan sitäkin myöhemmin, kun saan sen aikaan.

Toivottavasti aurinko jo kohta näyttäytyisi!



(pahoittelut kuvien laadusta!)