Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kyltti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kyltti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Tuunailujen duunailuja

Lämmintä on riittänyt ja ihan kiva niin, mutta ikävä kyllä, iltaisin on ollut niin väsynyt, että tuunailut on jäänyt aika vähiin. 
Tänäänkin on aurinkoinen päivä, mutta ei yhtään niin kuuma, kuin viime aikoina ja se on minusta ihanaa!







Rakentelin aamulla pienen naulakon pukuhuoneeseen.
Aiemmin maalattua lautaa, koukkuja ja mitä nyt jemmoista löytyi.
Ideana oli tavoitella "oven oloista" naulakkoa. Siinä on siis koukkuja, lukko ja saranat, jotka sain ystävältä ja paljon ruuveja. Niistä saranoista se idea oikeastaan lähti...





Vessan ovikin sai uuden kyltin leimasimilla.



Nautitaan auringosta!

Terveisin, anne :)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kaunis sunnuntaipäivä!
Tässä yksi tekemistäni naulakoista, joka oli alunperin laatikko. Kiinnitin sen seinään uusvanhoilla lukon "päällyskoristeilla" ja lisäsin muutaman koukun ja henkarin. Hyvin on toiminut pukuhuoneessa!
Laatikko ja koukut ostettu paikallisesta sisustusliikkeestä, henkarit itse tuunaamia.





Eräänä päivänä ei ollut tekemistä. Otin kylmäkellarista pari laudan pätkää, jotka maalasin ja kiinnitin kylpyhuoneen oviaukkoon. Halpaa uudistusta! Pesuvati paikallisesta sisustuskaupasta, ankat ystävä toi tuliaisina ja peltikyltti tilattu Briteistä.