Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kaverit

Sain anopilta lahjaksi vanhan kolmijalkaisen jakkaran.
Sen on rakentanut mieheni pappa kauan aikaa sitten. Jakkara on toiminut jossakin "työroolissa", koska mieheni pappa ja mummi ovat olleet perunanviljelijöitä. Jakkarassa on reikä keskellä ja siinä metalliset kierteet eli siihen on kiinnitetty jokin työkalu tms.
Olin erityisen viehättynyt malliin ja tykästyin väriinkin, mutta se oli liian kuluneessa, mutta kauniin sinisessä maalissa. Hätähousuna en malttanut odottaa maalikauppaan pääsyä, joten maalasin sen purkin pohjilla.
Aiemmin tuunaamani sininen arkku sai kaverin.

Alkuperäinen väritys.

Uudessa maalissa.


Kaverukset samassa kuvassa.

Lopuksi vielä harmituksen aiheita:
Melkein kaikki kesäkukkaseni ovat kärsineet kuuman kesän takia lasitetulla parvekkeella. Harmittaa! Kasvattamani chilikin alkoi olla viimeisillään, vaikka kastelin ja suihkuttelin sitä säännöllisesti.
Otin raukan sisään ja ilokseni se virkistyi!
Kovasti vielä odotellaan, jos nyt edes muutama palko ilmestyisi...

Mukavaa viikon jatkoa!

anne

10 kommenttia:

  1. Ihana jakkara, oon iteki katsastellut jos jostain löytyisi vanhoja jakkaroita. Osaisihan se mies tehäkin sellasia, mut ei oo vaan ruvennut tekemään.

    VastaaPoista
  2. Ompa hauska jakkara, tuollasta en ole koskaan ennen nähnytkään, Sopii hyvin arkun kaveriksi.
    Tuliko sähköposti perille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tuli perille. Ajattelin kirjettä kirjoitella, mutta on jäänyt, joten laitan postia viim. viikonloppuna. :)

      Poista
  3. Tuli kyllä ihana pari; sisko ja sen veli :)

    VastaaPoista
  4. Hienosti rakennettu funktionaalinen jakkara. Muistathan pölyttää chilin kukat jos sillä ei lentele pörriäisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! Joo, muistan. Siinä vaan ei ole ollut kukkiakaan. Eilen oli ilmestynyt 1 kukkanen ja kiikutin sen toiselle partsille, jos joku pörriäinen vähän pölyyttäisi. Höh, huonolta näyttää...:(

      Poista
  5. Suloinen parivaljakko kerrassaan! :)

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista ja luen ne kaikki!