Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Mattoo, tankoo, verhoo...

Ihanaa, mukaan on tullut lisää lukijoita, joille kaikille lämpimästi tervetuloa!

Edellisessä postauksessa esittelin ruokailutilan tapettia. Sinne kaipailin lattiaan mattoa ja ikkunaan jonkinlaista verhoa, että saisin kaikua poistettua ja ilmettä vielä parannettua.
Perjantai aamuna lehdessä oli Anttilan alennuskuponki, jolla matoista saa 30 prossaa alennusta, sinne siis. Tarjonta oli aika pieni eikä kaipaamaani räsymattoa löydy kaupasta. Ostin sitten alennuksen huumassa maton, joka toimii varmasti ruokailutilassa materiaalinsa vuoksi. 
Väri on aika vaalea, mutta siitä on helppo pyyhkäistä tahrat pois. 
Samanlaista mattoa meillä on ollut eteisessä harmaana ja nyt ne siirtyvät kesäksi parvekkeelle. 


Samalla reissulla ostin Klasulta (clas ohlson) verhotangon, jonka toivoin mieheni laittavan paikalleen.
Itse yritin, mutta aika hankala homma tehdä yksin. 
Tänä aamuna sain mieheni suostuteltua asennushommiin. 
Meinasin ensin sahata vain sellaisen pätkän vasempaan reunaan, mutta ajattelin, että samahan se on, jos venyttää sen koko matkalle.


Seuraava juttu on nämä verhot, joka on maailman vaikein ja hankalin sisustusasia!
Kaapissa oli erilaisia paneeliverhoja, joita ehdotitte, mutta kaikki auttamatta liian lyhyitä eikä jatkomahdollisuutta ollut.
Löysin sieltä luonnonvaaleat vanhat olohuoneen verhot, jota kokeilin ja se näytti ihan kivalta. 
Jos eteeni sattuu kiva paneeliverho, ostan. 


Nyt kysynkin mielipidetänne, jota arvostan suuresti;
Onko parempi suorana vai sidottuna? 
Miehen kanssa on näkemyseroja ja siksi kysynkin teiltä. 
Tein 2 minuutissa tampin ja kokeilin sitä. 



Oma tekemä tamppi napista ja narusta :)

Amatöörillä on vaikeuksia saada koko homma kuvaan,
mutta jokseenkin näyttää tältä.

Tässä kuva katon rajasta ja verho suorana.

Olisiko muita ehdotuksia?  Ilahdun kommenteista.
Mukavaa lauantai-iltaa!

anne 


25 kommenttia:

  1. Olitpas nopea :).
    Ja suorana ehdottomasti, vaikka itsetehty tamppi onkin kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää on tätä: heti, kaikki, tänne ja nyt!

      Poista
  2. Minustakin suorana on parempi. Itsetehdyt tampit ovat kyllä upeat:)

    VastaaPoista
  3. Tämä ei-romantikko ja kaarevien muotojen vierastaja vastaa myös suorana.Tilasta tulee kyllä kiva ja matto on ihana.Jos meilläkin olisi sitten matto pöydän alla kun viimeinen mukula muuttaa kotoa.Eli jotain 15 vuoden päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Matto toimii hyvin ja hylkii hyvin likaa. Minäkin olen aina ollut ei-romantikko, mutta uhkaavasti menossa romantiikan puolelle ihan vähän...:)

      Poista
  4. Kaunis on matto,verhot kyllä on suorana ihan kivat,vaikka kyllä itse tehdyt tampi ovat upeat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Surana se nytkin roikkuu. Tamppi oli semmonen hetken mielijohde :)

      Poista
  5. Täällä on myös suoran kannattaja, vaikutelma on kevyempi ja ilmavampi. Kuvista näkee hyvin miten paljon matto, tapetti ja verho vaikuttavat tunnelmaan.

    VastaaPoista
  6. ♥ Molempi parempi, sillä valinta on niin vaikea...tampit niin kivat.

    VastaaPoista
  7. Kaunis matto ja hieno tuo verhokin. Mieki pitäisin suorana tuon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Suoran linjalla melkein kaikki ja hyvältähän se niin näyttää.

      Poista
  8. Ihanan rauhallisen näköinen huone kaikki sointuu yhteen. Verho minun mielestäni sopii suorana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tunnelma on niin erilainen koko keittiössä. Tapetti oli huippu juttu ja onnistunut valinta :)

      Poista
  9. meillä on keittiössä ihan samanlainen matto ja olen ollu super tyytyväinen. Kätevästi saa tiskiharjalla ja tiskiaineella tahrat pois. Laittaa vaan maton alle tahran kohtaan vaikka pyyhkeen ja kuivaa pyyhkeellä sen seisomalla sen pyyhkeen päällä. Ja mitä verhoihin tulee niin tampin kanssa pitäisin minä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo matto. Eteisessä oli hyvä, mutta alkoi harmaa värinä kyllästyttää :). Sopivat siis hyvin ulkotiloihin ja kestää kosteutta. Kiitokset mielipiteestä!

      Poista
  10. mie kans suoraa kannatan ! mutta mitähän kivaa keksisit nappitampista, se on nimittäin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Enköhän siitä tampista jotain keksi :)

      Poista
  11. Mää tykkään tosta verhosta tampin kanssa. Tamppi on ihana ja sidottuna se on jotenki ryhdikkäämpi. Suorana.. se vaan roikkuu.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis tampin kanssa siinä on SE juju.. :D

      Poista
    2. Kiitos! Kiva saada teiltä kommentteja :)

      Poista
  12. Toi tamppi on tosi hieno, just sellanen siun näkönen, verho on hyvä molemmilla tavoilla, suorana ihanan ilmava, tampin kanssa suppeampi. Vaikea valinta.....pidä suorana ja tee tampista joku koristus:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tilanne jo aika selvä. Suurin osa on suoran kannalla ja arvata saattaa kuka tuulettaa...

      Poista

Olen iloinen kommenteista ja luen ne kaikki!