Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 25. toukokuuta 2013

Pikkuinen arkku

Aiemmin ollessani entisöintikurssilla, löysin kurssin työvarastosta pienen arkun, jonka joku aiempi kurssilainen oli hylännyt useita vuosia sitten. Kurssin vetäjän luvalla nappasin sen mukaani, jos saisin tehtyä siitä jotain. Arkku nyt on tuunattu ja olenkin nyt kissojen ja koirien kanssa etsinyt kuvaa arkusta alkuperäisessä asussaan, mutta ei vaan löydy mistään. Ehkäpä se on kadonnut jonnekin bittiavaruuteen...? 
Arkun vaneripinnasta oli jo valmiiksi poistettu vanha vihreä maali ja kittailtu koloja. Pohja siitä puuttui ja saranat. Sisäpuoli oli mustaksi maalattu ja sellaiseksi sen jätinkin, kun maalia oli niin paksusti ja ihan siististi. 
Vanhan ja vanerisen arkun kansi on kiero ja kulmat epäsymmetriset. 
Arkku sai pohjan ja maalasin sen vaaleansiniseksi askarteluvärillä. Kanteen omalla tekemällä sabluunalla töpöttelin tähden, kun noita sydämiä alkaa olla jo niin monessa paikassa. Saranat oli vaikea löytää, mutta sain veisteltyä sen verran lisää koloa, että yhdet saranat sain mahtumaan. 
Kannen sisäpintaan valkoista maalia ja tarroja, vähän piristykseksi.



Mietiskelin pitkään, millaisen kiinnityksen arkkuun laittaisin. Puuhelmi sai nyt suostua uuteen virkaan.
Kannen reunaan on porattu reikä ja siinä nahkanaru, 
joka menee helmen alle.


Täällä on ollut ihana päivä, toivottavasti on huomennakin! 
Mukavaa viikonloppua!
anne


P.S. Minulla olisi tarve vanhasta ja kohtuullisen hintaisesta klaffipiirongista/pöydästä. Toiveena talonpoikaistyyli/yksinkertainen. Kunnostusta kaipaavakin huomioidaan. 
Sähköpostiini voi laittaa tarjouksen, jos sellainen löytyy! :)

12 kommenttia:

  1. Sievä arkku, lukitusmekanismi on mainio. Annoin jokin aika sitten klaffipiironkini pois, pienelle koululaiselle. Olin itsekin aikoinaan saanut sen koulupöydäksi. Toivottavasti löydät sopivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tarvitsisin itse sellaisen klaffipiirongin työpöydäksi, jonne saisin läppärin ja tykötarpeet piiloon. Ollaan hävitetty ja myyty noita lastulevykalusteita ja pannaan paikkoja päivitykseen. :)

      Poista
  2. Tosi kaunis arkku, nuo sisäkannen tarrat on hauskat.
    Miulla on 45 vuotta vanha ruusukuvioinen pikku arrku, sain sen isältäni kun täytin 15. Arkku on suuri aarteeni.
    Mukavat rompepäivät, ostin yhden servettitaulun, en muuta, noi auton ja mopon osat ei oikein innosta:)
    Mukavaa iltaa siulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Täälläkin ollut rompepäiviä tänään, mutta ei tullut käytyä. Se arkkusi on varmasti aarre :). Mukavaa iltaa!

      Poista
  3. Oi miten symppis pieni arkku! Kiva tuo kiinnitysmekanismi,täytyykin muistaa tuo kun mullakin odottaa pieni puulaatikko tuunaustaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kiinnitysmekanismi tuli vaan mieleen, kun ei ollut sellaista "säppiä", jota ajattelin ensin. :)

      Poista
  4. Hieno löytö tuollainen arkku, oot kyllä taitava. Siellä huutokaupassa viikko sitten lauantaina myivät vihreän vanhan pikkuarkun oisko ollut jotain 40€.

    VastaaPoista
  5. Voi pientä arkkua. Varmaan on iloinen, kun sai uuden elämän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on se iloinen. Tuossa vieressä töröttää, mutta tyhjänä vielä :)

      Poista
  6. Mulla olisi sulle omassa blogissa tunnustus :)

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista ja luen ne kaikki!