Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 7. toukokuuta 2013

Rompepäivä

Sunnuntaina käytiin miehen kanssa tutustumassa lehti-ilmoituksen perusteella pienen verhoilu- ja entisöintiliikkeen rompepäivään. Valikoima oli aika pieni, mutta tavaraa oli entisöitynä ja verhoiltuna sekä ilman. Löysin ihanan pöydän, jonka olisin ostanut, mutta liian pitkään myyjää odotellessani, se menikin toiseen kotiin, harmi!
En kuitenkaan (tietenkään) lähtenyt kotiin tyhjin käsin. 
Mukaani tarttui pieni ja ihana vanerista tehty matkalaukku nahkaremmein. Toinen oli ruskea lääkepullo sekä vanha pieni lypsyjakkara. Liikkeen rouva oli poistanut jakkarasta kaikki valkoiset maalit ja sanoi sen olevan parhaimmillaan puupinnalla. 
No, eihän se minulle käynyt. Kotona maalasin sen takaisin valkoiseksi ja eilen, kieli keskellä suuta, siihen ruskean sydämen.
Lypsyjakkara on nyt miehen yöpöytänä :D.




Sain eilen vähän ikäviä uutisia ja rakas mieheni ilahdutti minua kukkapuskalla, kaunista!

Mukavaa alkanutta viikkoa!
anne

24 kommenttia:

  1. Ihanan kukkakimpun olet saanut ♥

    VastaaPoista
  2. Lääkepullot on mun heikkous. (Haaveilin pikkutyttönä farmaseutin ammatista).

    Toivottavasti huonojen uutisten aihe oli jotain, mikä vielä voi muuttua myöhemmin hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka! Vaikea sanoa vielä, muuttuvatko uutiset hyväksi, mutta toivoa täytyy ja ottaa kaikki vastaan mitä annetaan.

      Poista
  3. Hienoja aarteita. Miehesi osaa lohduttamisen jalon taidon, kauniita kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi mies osaa ja yrittää :)

      Poista
  4. Hienoja löytöjä ja jakkara on söpö valkoisena!
    Vanerilaukku on tosi kaunis ja noita näkee harvoin.

    Kauniit kukat, miehesi oli ajattelevainen yksilö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi mies on ajattelevainen ja muuttunut sellaiseksi vanhemmiten :)

      Poista
  5. Hyviä ostoksia, jakkara tosiaan kaunis valkoisena!
    Ihanaa huomioimista mieheltäsi.

    VastaaPoista
  6. Hienot löydöt, olis myös menty sinne, mut oli muuta hommaa sitten kuitenkin ;)
    Lypsyjakkarasta olen iteki haaveillut. Hieno pullokun. Mitähän sie keksit vanerimatkalaukusta? Toivotaan että huonot uutiset muuttuu vielä hyväksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vanerimatkalaukku on juuri tuollaisena ihana, toistaiseksi ;)

      Poista
  7. Matkalaukku on tosi hieno, voi kun muakin kävelisi tollainen vastaan! :)
    Jakkarasta tuli ihan ylisöpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Matkalaukku oli pakko ostaa :)

      Poista
  8. Upea matkalaukku. (Älä vaan maalaa sitä, se menee pilalle:):):), vaikka tokihan saat tehdä sille mitä haluat)
    Kaunis tuo pullokin, voit muistella farmaseuttihaaveitasi.
    Toivottavasti ihana kukkakimppu vähän piristi,vaikka uutiset olivat huonoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en ajatellut tehdä laukulle mitään, koska siinä on omistajien leimojakin. Se on tosi vanha, yli satavuotta :)

      Poista
  9. Tuo jakkara <3 Ihanat kukat kyllä olet saanut :)
    http://avonminttu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Miullakii on tuollanen vaneri aski, upeita ovat.
    Tottakai jakkara pitää olla valkoinen:)
    Ja ihanat kukat sait mieheltäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kosotäti ja paljon onnea! :)

      Poista
  11. Ihastuttavia löytöjä! Tykkään näistä tuunailujutuista - valkoinen maali saa aina niin ihmeitä aikaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valkea tekee todellakin ihmeitä :)

      Poista
  12. Tervetuloa uudelleen! Toivoisin ettet pilaisi matkalaukkua. Se on kuitenkin 1800-1900-luvun vaihteesta. Uusi rompepäivä tulossa kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! En missään nimessä tee sille mitään, ole huoleti! :)

      Poista

Olen iloinen kommenteista ja luen ne kaikki!