Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikoni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikoni. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Iloa ja puuhastelua

Sain eilen odotetun paketin. Kerroinkin jo aiemmin, että voitin Mintun helminauha -blogissa arvonnan ja palkintona oli 
2 kpl Amalie B. Design Oy:n luomupuuvillaista pyyheliinaa
joihin sain valita brodeerauksen ja niiden värin. 
Tämmöiset ihanuudet sieltä tuli:


Pyyhkeet on kauniin lilat ja ihanan tuntuiset!


Kiitos Ninni ja Amalie B. Design Oy!

Maalasin taas vanhan taulun kehyksen, jonka sain kesällä Oulusta.
Mielestäni ne tekevät nyt paremmin oikeutta ikonille.
Reunassa enkelin siivet.

Ennen
Jälkeen

Oletteko nähneet tämmösiä saksia? Äitini leikkasi näillä kankaita. En tiedä ovatko olleet ihan oikeasti kangassakset? Pituutta saksilla on noin 30 cm.
Hauskat ne minusta ainakin ovat ja roikkuvat keittiössäni.





Kivaa keskiviikkoa lunta odotellessa!




keskiviikko 29. elokuuta 2012

KEHYKSET ja vähän taidetta



Mukavaa keskiviikkoa!
Sain Oulun tuliaisina kaksi vanhaa taulunkehystä.
 Kyselin sellaisia Oulussa viimeksi käydessämme, 
osto- ja myyntiliikkestä Ajaton Aika ja sainkin niistä myöhemmin kuvia sähköpostilla kotiin palattuamme.
Kiitokset ja terveiset Ouluun! Toisen niistä laitoin kehystämään ikoniamme ja toinen odottaa vielä sijoituspaikkaa. 









Tässä myös noin reilu vuosi sitten, syntymäpäivälahjaksi mieheltäni saatu
taulu, joka on olohuoneessamme.  
Rakas taulu!






Aurinkoista viikon jatkoa!



perjantai 27. heinäkuuta 2012

VIERAILU VALAMON LUOSTARISSA

Kävin ensimmäistä kertaa tutustumassa Valamon luostariin Heinävedellä. Matkalta tarttui mukaan muutama kuva. Mieheni vanhemmat ostivat kotiimme ikonin, jota meillä ei ole aikaisemmin ollut. Valitsin ns. neutraaleimman, jonka toimitin kehystettäväksi. Siitä tulikin todella kaunis!







MEIDÄN IKONI ILMAN KEHYKSIÄ

KEHYSTETTYNÄ


PALATAAN TAAS!
anne