Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 9. marraskuuta 2012

Risuja

Moi!
Aluksi tiedoksi, että muutin blogini otsikkoa, joka on nyt Kaupunginlaidalla 6.
Syy siihen on useampi samanniminen blogi ja kuusi (6) on onnen numeroni sekä kyseinen
numero on blogin osoitteessa ja sähköpostissa.

Asiaan,
Äiti kävi eilen kylässä ja toi muovikassissa risuja tuliaisena, hih.
Olihan sillä mukana pullaa ja piirakoitakin, jotka meni jo suusta alas.
Näpertelin muutaman pienen risuluudan, ihan vaan koristeeksi,
jouluaskartelun vasta painoksi.





Onhan näitä risuja ollut jo ennestään keittiön nurkassa.


Pelastin myös vanhasta kranssista, joka oli roikkunut mökin ovessa toista vuotta, nuo suloiset
pienet kastelukannun ja sankon. Ruoste teki niille kauniin pinnan.


Arvontaan vielä aikaa, joten osallistukaa!

Viikonloppuja!


3 kommenttia:

Olen iloinen kommenteista ja luen ne kaikki!